Kaikki hyvin

Askelten matka on jatkunut Astorgasta Rabanal del Caminoon 21,4 km (nousuineen 23,4 km), Molinasecaan 25,5 km (nousuineen 29,5 km) ja Ponferradan kautta Villafranca del Bierzoon 30,7 km (nousuineen 31,7 km).

Reput jonossa, viimeiset ohjaattiin toisaalle

Rabanalissa majoitus oli englantilaisten Jaakontien ystävien ylläpitämässä alberguessa, entisessä seurakunnan kirkkoherran talossa, joka vapaaehtoiset ovat remontoineet. Lähes rapakunnossa olevasta rakennuksesta on tehty viihtyisä majatalo.

Majatalon aukeamista odotellessa ja välipalaa syödessämme katsoimme kun vanhempi mies teki puutarhaa, siinä vitsailin, että eikö meidän joutilaisten pitäisi auttaa vanhaa miestä. Menin sitten juttelemaan hänen kanssaan: juttelempa tässä alkuperäisen espanjalaisen kanssa joo. Mies sanoi olevansa vapaaehtoistyössä  ja asuneensa n 30 vuotta Namibiassa ja lähtöisin Itävallasta. Nyt sitten kunnosti tässä pientä puutarhan palasta, että vaeltajilla olisi kiva levähdyspaikka. Majatalon toisessa päässä toimii benediktiläisluostari. Luostarin iltavesperiin pääsivät vaeltajatkin osallistumaan. Sielläpä tämä mies istui munkin kaapu yllään ja lauloi latinaksi. Vaelluksella ei pidä kantaa ennakkoasenteita tai antaa ulkonäön hämätä:: koskaan ei tiedä millainen ihminen toisesta vaeltajasta paljastuu. Olen tavannut meluisia, itseään esille tuovia ja sitten näitä hiljaisia ja ystävällisiä, jota jo katseellaankin toivottavat toiselle hyvää. Vanhustyöntekijällä, eläkeläisellä, opiskelijalla, lääkärillä, konsultilla jne. jokaisella on oma syynsä olla vaelluksella.

Kello viiden tee

Vastaanottaessaan kirjautumisia englantilainen lady kysyi jokaiselta oletko itse kantanut reppusi ja selitti, että eilen oli tullut kaksi vaeltajaa ja kirjautumisen jälkeen taksi oli tuonut heidän laukkunsa, oli kovasti pahoillaan, koska periaatteena on, että vaeltajan pitää itse kantaa kantamuksensa, eikä järjestö hyväksy "vapaamatkustajia".  Lady tarjosi englantilaisen iltapäiväteen.  How nice. Vapaaehtoiset toimivat kaksi viikkoa majatalonpitäjinä ja sitten vuorot vaihtuu. Siten majoitus voi perustua lahjoituksiin tai olla vain 5 euroa.

Rautaristi 10.5.2011

Rabanalista lähdön jälkeen oli la Cruz de Ferro, Rautaristi. Jäti sen juurelle oman kiveni, mutta paikka oli pettymys. Vaeltajat ovat ryhtyneet jättämään sinne kivien lisäksi kaikelaista "mostakaa" kirjeitä, vaatteita ja tavaroita. Saksalainen Luise otti kuvan ja jatkoin matkaa heti eteenpäin. Rautaristiin jälkeen on matkan korkein kohta 1517 metrin korkeudessa Punto Alto. Maisemat olivat upeat joka suuntaan. Päivä paistoi ja matkan kulku maittoi. Notin käsivarteni suoraksi ja puhalsin ilmaa keukoista ulos. Tämän hetken ja maiseman haluan muistaa. Alastulo oli kivikkoa, kanttista terävää kiveä ja varovasti tultava.

Reppuselkäisiä oli edessä ja takana. Vettä kului ja uutta oli otettava lähteestä. Paivä oli rankka, mutta monella tapaa antoisa, varmaan paras vaelluspäiväni.

Onko kauniinpaa?

Molinasecassa valittu albergue oli tähänastisista heikoin, mutta sisään kirjauduttua ei enää viitsinyt paikkaa vaihtaa. Majapaikka oli tehty vanhaan kirkkoon, musta ja pimeä kuin mikäkin, huonot sängyt ja patjat. Vitsailimme, että onko tämä se paikka josta bed bugit (luteet) tarttuu mukaan, mutta onneksi ei niin käynyt. Sänkyluteet ovat vitsaus caminolla, kulkevat ja leviävät vaeltajien mukana ja ovat erittäin vaikeita torjuttavia. Purevat punaisia kutiavia paiseita. Kolmessa paikassa on annettu talonpuolesta kertakayttoiset lakanat ja tyynyliina. Ilmeisesti vitsaus on enemmän kesän ja syksyn aikaan riesana, kun vaeltajia on enemmän liikkeellä, nyt en ole kuullut kenenkään olleen paikassa, jossa niitä olisi esiintynyt.

Ponferradassa caminon vaellusopasteet olivat heikot ja hukassa. Putosin reitiltä keskellä kaupunkia ja niin oli käynyt monelle muullekin. Yritin kysellä reittiä yhdeltä reppuselkäiseltä, mutta hän melkein säikähti: en ole caminolla. Reitille pääsee kyllä takaisin kun suunnistaan vanhaan keskustaan ja kirkon kulmille, sillä kirkkojen kautta entisaikojen pyhiinvaeltajat ovat kulkeneet siunausta ja suojaa pyytäen. 

Polku vuoden rinteellä

Kaksi viimeistä paivää ovat olleet kuumia päiviä, aurinko on paistanut ja lämmintä on riittanyt. Nyt ukkonen on jyrissyt ja tummia pilviä kierrellyt, mutta ne ovat pysyneet vuorten toisella puolella.

Villafrancan albergue on kohtuullisen hyvä. Kävin keskustassa ja söin vaihteeksi pitsaa. Vanhemman slovenialaisen ja brasilialaisen kanssa ihmettelimme, että kaikki tutut ovat täällä. Vaelluksen aikanan kuljetaan suurinpiirtein samoja päivämatkoja, joten kulkijat (naamat) alkavat tulla tutuiksi. Nytkin samassa huoneessa on tuttuja jo alkumatkasta: japanilainen, korealainen, irlantilainen, espanjalainen ja yksi josta en ole ottanut selvää, uutena argentiinalainen tyttö. 

Villafranca

Suurin osa vaeltajista viettää yön VillaFancassa ennen siirtymistä Calician puolelle ja vuorten ylitystä.  Kylässa on caminon kirkko Puerta de Perdon. Vaeltajalle, joka oli päässyt matkallaan tänne saakka, mutta oli liian sairas jatkaakseen matkaa Santiagoon saakka oli ohittaessaan "anteeksiannon oven" suotu samat oikeudet kuin olisi suorittanut koko vaelluksen.

Kävin ennen syömään menoa Iglesia de Santiagon kirkossa hiljentymassä. Mietin Vaeltajan sanomaa: miksi ajatuksemme ovat niin totaalisen kiinni maallisessa, kun elämää kestaa kuitenkin vain vähän aikaan ja ikuisuus on pitkä. Vaelluksen aikana on ollut ylä- ja alamakeä, mutta pienista vaivoista huolimatta kaikki on hyvin. Meille on suotu paljon hyvää.