Vuosi päättyy ja uusi alkaa

Kuvakertomus ranskalaisen reitin caminosta on valmistumassa, läpikäytynä on 1200 kuvaa. Tässä linkki videon pätkään, joka on kuvattu Santiago de Compostelan katedraalissa 19.5.2011 messussa. Siellä minäkin kurkottelin kamerani kanssa.

Linkki myös ensimmäisen päivän reittiin SJPDP:sta Roncesvallesiin.

Uudet suunnitelmat alkavat hahmottua. Pari kuukautta harjoittelua, reppu selkään ja taas menoksi. Uusi polku kutsuu...

Post scriptum

 

16.5.2011 12:16 Seuraa nuolta Palas de Reihin

Caminosta  on kulunut nyt kolme kuukautta. Ei ole mennyt päivääkään ettenkö olisi ajatuksissani palannut vaellukseen: miettinyt maisemia, muistellut tapaamiani ihmisiä, kerrannut etappeja ja kulkenut mielessäni polkuja uudelleen.

Vaellus oli hieno ja positiivien kokemus, vaikka vaikeuksiakin ja hankalia hetkiä oli. Kaikkein tärkeintä oli päätös lähteä vaellukselle, matkanteko ja perille tulo. Olen tyytyväinen, että aloitin vaelluksen SJPDP:sta ja pääsin perille Santiagoon.  Matka kuului siihen hetkeen: se tuli tehtyä eikä mitään tuntunut jäävän kesken.  Olen osaltani liittynyt johonkin suurempaan, vaeltajien sukupolvien historialliseen ketjuun. Nyt kun aikaa on kulunut, on herännyt ajatus (unelma – toive - ja kohta jo tavoite) tehdä matkaa uudestaan - hitaammin, pysähdellen ja ehkä useammassa eri pätkässä. 

13.5.2011 11:54 kohti Triacastelaa

Syntymäpäivänäni 2011
St Juan de Ortegan kirkossa

Vaellus antoi mahdollisuuden irrottautua tavallisen arjen vastuista hetkeksi, mutta toisaalta se edellytti luopumista normaalin arjen etuisuuksista. Se, että kannan vain tärkeimmät matkatavarat mukana repussa, riisuu konkreettisesti ylimääräisestä materiaalista ja keventää huomaamatta myös henkistä taakkaa.  Kävelemisen rytmi ja päivän aikana toistuvat rutiinit määräsivät päivän kulun.  Oli hienoa kuunnella omaa kehoaan, pitkän kävelyn jälkeen tuntea oikeaa näläntunnetta ja huolehtia terveydestä, puhtaudesta ja levosta.  Miten arvokkaita asioita! Kapeita polkuja pitkin vaeltaessa korostui osana luontoa oleminen, siksi roskaaminen, liikenne ja tehdasalueiden ohittaminen alkoi välillä ahdistaa.  Koko ajan meneillään olevat kunnostustyöt peittävät herkästi aidon vaellusreitin. Isommissa paikoissa vaeltajien määrä kasvoi enkä voisi kuvitella käveleväni matkaa kuumuudessa kesäruuhkan aikana. Aurinko, tuuli, pöly, sade ja aika kuluttavat jalanjälkeni pois, ne peittyvät uusien jälkien alle.  

8.5.2011 11:08 Astorgaa kohti

Sanotaan, että jos mikään ei elämässä vaelluksen jälkeen muutu, ei se ole ollut pyhiinvaellus. Vaellus kosketti ja jätti merkin. Olen tietyllä, selittämättömällä tavalla  muuttunut, mutta millä tavalla, se voi selvitä vasta vuosien myötä. Jatkan vaellustani tässä elämän rajallisuudessa. Joka päivä on minulle uusi matka. Moni on ihmetellyt miten jaksoin kävellä lähes 800 kilometriä. Vaelluksella ei tarvitse tehdä muuta kuin keskittyä matkantekoon. Normaalilla kunnolla ja rauhallisella rytmillä selviää hyvin. Minun polvikipuni johtuivat tottumaattomille jaloille alun pitkistä nousuista ja jyrkistä laskuista. Tökköenglannilla pärjäsin kohtuullisen hyvin. Matkakassaksi suositellaan vähintään 1 €/kilometri, mutta menot riippuvat miten ruokailee ja majoittuu. Konkreettisena asiana minulla on parantunut ruokarytmi (jota tietysti kesäloma on nyt sotkenut), television katsomisen jääminen pois (lisätunteja päivään), positiivinen mieli ja parempi kunto.  Toivon, että pystyn säilyttämään vaelluksen tuomat hyvät tunteet ja asiat mahdollisimman pitkään.

1.5.2011 7:21
San Antonin luostari rauniot (1146-1791)

Uskallan. Luotan itseeni, voimiini ja kykyihini.  Mahdoton on mahdollista. Voimani kasvavat päivien myötä.  Koettelen omaa jaksamistani ja omia rajojani.  Osaan, pystyn ja opin.

Hyväksyn valintani. Niiden mukaan on edettävä ja elettävä.  Maantien reuna on erilainen kuin metsäpolku ja lyhyemmällä reitillä näkee eri asiat kuin pitemmällä. Jos menen harhaan, etsi opasteet, kysyn tai seuraan sitä joka tietää minne on menossa.

Pidän itsestäni huolta. Huolehdin perustarpeista: syön, juon, lepään ja huolehdin kunnostani.  

Tanska, Brasilia ja Japani
9.5.2011 8:31 Rabanaliin



Nautin matkastani. En pidä turhaa kiirettä. Lyhytkin taival vie eteenpäin. Kuuntelen, katselen, pysähtelen, kyselen. Talletan muistoja. Teen jotkin ainutkertaista. Tapaan ihmisiä eri puolilta maailmaa.

Mietin mitä tarvitsen. Tulen vähemmällä toimeen. 

Yksilönä olen mukana vaeltajien yhteisössä. Autan vaelluskaveria, jos voin, ja pyydän apua, jos sitä tarvitsen. 

Anon siunausta ja pyhän kosketusta. Kuljen kunnoittaen ikivanhaa pyhiinvaellusreittiä.  

Santiago de Compostelan kaupunkiin 19.5.2011 6:50

Daavidin psalmi

Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.











Pyhän Jaakopin luona

30. kävelypäivä torstaina 19.5. nousin ylös viideltä. Pääsy perille kangasteli mielessä ja uni oli herkkää, nukuin jo toista yötä ovensuussa. En ollut ensimmäinen nousija, sillä Jose oli noussut jo neljältä pakkailemaan reppuaan ja oli jo lähdössa. Aaamutoimet hoitelin rauhassa ja päätin, etta viimeinen etappi 20 km menen rauhallisesti nauttien, kuulostellen ja miettien. 

  

Eukalyptysmetsää 19.5.2011

Pimeä aamu odotti kulkijaa. Eukalyptysmetsässä tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että matkan pimeinä aamuina olisi voinut pelottaa kulkea yksin espanjalaisessa metsässä, mutta ei ole pelolla ollut tilaa.

Aaamu oli hiljainen. Turvalliset keltaiset nuolet ohjasivat matkaa. Päivän alkaessa valjeta linnut aloittivat laulamisen, sammakot kurnuttamisen ja kulkijan matka jatkui.

Santiago de Compostelan lentokentän ohi
19.5.2011 6:55

Ohitin Santiago de Compostelan lentokentän reunan. Kun kone nousi ilmaan ajattelin, että joku on matkalla kotiin. Pian minäkin.

Pienen San Paion kylän kohdalla vaellusreitti tekee mutkan maantiestä. Mietin, että oikaisenko maantietä pitkin vai kuljenko merkittyä reittiä. Onko sillä enää tässä vaiheessa merkitystä? Yhtäkkiä sillä onkin juuri nyt suuri merkitys. Jos on kulkenut lähes 800 km, jaksaa kulkea siitä mistä muutkin ovat kulkeneet ilman oikomista, viimeiset kylät ennen matkan loppumista.

Ja siellä mutkassa näin Josen repun menevän edellä ja Lavacollassa vähitellen saavutin hänet. Olisimme menneet aamukahville, mutta etapillapa ei ollutkaan kahvilaa. Vähän ajan päästä meidät ohitti kaksi australialaista miestä, jotka olivat pukeutuneet kuin kaksoset samoihin vausteihin ja olivat niin freeseja, että itsensa tunsi ojasta nousseeksi. Pari espanjalaista miestä askelsi ohi, mutta muuten muita ei nakynyt, lienee varhainen lähtö antanut kulkurauhan.  Muutaman mäen jalkeen olimme yhtäkkiä Monte Gozolla ja aavistimme Santiago de Compostelan olevan edessämme.

Santiago de Compostela näkyy 19.5.2011



Monte del Gozon muistomerkki 19.5.2011 8:51

Suoran jälkeen kaupunki alkoi näkyä. Määränpää oli näkyvissä. Tulimme ensin uudelle esikaupunkialueelle, jossa ensimmaisessä baarissa otimme aamukahvit.  Hitaaasti ja hiljaisuuden vallitessa jatkoimme matkaa kohti vanhaa kaupunkia. Kadulla tuttu simpukkamerkki ohjaamassa kulkua ja kadunkulmissa tienviitat. Pitkän kadun päässä näkyi jo katedraalin huippu peitettynä saneeraustelineillä. Vanhan kaupungin portilla odotimme liikennevaloissa ja toisella puolella kaksi jo perille päässyttä vaeltajaa heiluttivat peukaloita ja kannustivat. Askelisimme viimeiset korttelit eteenpäin. 

Santiago de Compostelan katedraali



Pyhän Jaakobin patsas

Katedraalin etupihalle tulimme portin alitse ja siina vasemmalla oli päämäärämme, mahtava katedraali. Seisoimme mykkinä pitkän hetken ja sitten onnittelimme toisiamme. 800 kilometrin vaellus on tehty. Oli aika hengähtää. Kiipesimme pääoven (v. 1188, Portico de la Gloria) portaat sisälle ja liityimme heti kohta jonoon, joka johti pääalttarin taakse. Omalla vuorollani otin kiinni Pyhän Jaakobin patsaasta (1300 l.) ja kiitin, että olin saanut tehdä tämän matkan ja olin nyt turvallisesti ja terveenä perillä. Jatkoimme altttarin alle, jossa Apostoli Jaakobin jäännösten sanotaan lepäävän hopeisessa arkussa. Kiertelin kirkkoa ympariinsä ja näin monia vaellukselta tuttuja kasvoja. 


Todistus pyhiinvaelluksesta

Koska aikaa oli, menin suoraan Pelegrinojen toimistolle, esitin vaeltajankorttini ja minulle kirjoitettiin latinankielinen copostelani, joka todistaa, etta olen suorittanut pyhiinvaelluksen 774 km SJPDP:sta Santiago de Compostelaan. Ostin todistukselle pahvisuojan, ettei kallisarvoinen todistus kotimatkalla ruttaannu. Informaatiopisteessä kävin pyytämässä kaupungin kartan ja kysyin valmiiksi ohjeet, mistä pääsee bussilla lentokentälle.



Messu 19.5.2011 botafumeiro heiluu siellä edessä

Messu oli klo 12.  Kirkko oli täyttynyt. Heitin reppuni pilarin viereen ja sain paikan pääkäytävältä. Messun aluksi luettiin edellisenä päivanä caminon suorittaneiden kotimaat ja lukumäärät. Messu hiljensi väen. Monet pyyhkivät silmiään. Lopuksi botafumeiroa kiskoi vauhtiin kahdeksan pappia. Istuin pitkallä siivellä ja botafumeiro heilui sivusiipiä pitkin.

Pihalla väki onnitteli ja hyvästeli vielä toisiaan. Kaikki nuo ihmiset eri puolilta maailmaa jakoivat saman tunteen: matkan vaivat ja rasitukset unohtuu ja perille pääsyä on syytä juhlia. Jokainen sulattelee tätä ainutlaatuista kokemusta pitkään.

Menin aiemmin varaamaanin hotelliin ja otin kuuman kylvyn, syömään ja kaupunkia kiertelemään. Lauantaina kävin uudestaan kirkossa. Otin turistiajelun kaupungin ympäri. Alkoi tuntua, etta päivä on ajantappamista eikä ole mitään tekemistä. Seuraavan yöksi vaihdoin hostelliin ja aamulla bussilla Santiagon lentokentälle. Siellä hyvästelin vielä Madridin lentoa odottaneet kanadalaiset vaeltajat. Lentokoneessa tajusin, että olin lähtenyt vaellukselle 19.4 ja päätin sen 19.5. Vaellus oli kestänyt tasan kuukauden.



Koko matka ajan repussa roikkui pyhiinvaeltajan tunnus,
 kampasimpukan kuori.

Matkan korkeimmilta kohdilta Manjarinista alas kohti Molinasecaa 10.5.2011 11:44, sinne vasemmalle...

Kyllä kestää



100 km Santiago de Compostelaan

Portomarinista matka on jatkunut 26,1 km Palas de Reihin (28. kävelypäivä). Siinä välillä käytiin 720 metrin korkeudella Sierra Ligonden yli. Palas de Reissa majoituin kunnalliseen majataloon, joka oli vastapäätä kunnantaloa. 1100-luvulla rakennetussa kirkossa annettiin kaunis leima. Yksi jos toinen alkaa miettiä perille tuloa. Jose varasi jo lentoliput Santiagosta Madridiin. Muutama hankiin majapaikkaa Santiagosta. Minäkin kävin varaamassa huoneen vaatimattomasta hotellista vanhan kaupungin kupeesta. Tuntuu siltä, ettei Santiagossa enää viitsi mennä majataloon, vaan täytyy päästä kunnon pesulle.

Keväällä tässä on tulva, nyt uoma on kuiva.
15.5.2011 9:42

Seuraavana päivänä (29. kävelypäivä) 26,4 km matka kulki Arzuaan. Taival oli mielenkiintoinen, sillä päivan aikana mentiin kuuden joen yli. Aamupäivallä tavoitin kaksi suomalaista, jotka tapasin jo aiemminkin, tytär ja äiti matkanteossa. Puolessa välin taivalta oli Meliden keskiaikainen kaupunki, jossa on useita kirkkoja. Kulinaristeille kaupungin ravintoloissa olisi tarjolla paikallista erikoisuutta: mustekalaa eri tavoin valmistettuna.

Kartalla loppumatka nayttää tasaiselta, mutta opaskirjat varoittavat, etta pienten jokien ylittäminen tarkoittaa ylös ja alasmenoa ja se lisääntyy loppua kohden. Alunperin päivataival piti päättää Ribadisoon, mutta jatkoin siita kolme kilometriä Fantan voimalla Arzuaan. Loppumatka olikin hoipertelua, silla aukka alkoi paistaa ja ilma seisoi. Pitemmälle en olisi jaksanut ja majoittumistoimen jalkeen otinkin 2 tunnin unet. Sänky oli oven vieressa ja väki rammppaili edestakaisin illalla ja yölla. Miten noita ukkoja ja akkoja vessattaa niin kovasti yöllä? No, siitapä saivat kun läksin puoli kuudelta pukemaan ja pakkaamaan alakertaan.

Vastaantulijoita

Aamuna pimeän ja hämärän ja aukan nousun hetket yksin kävellessa ovat olleet hienoja hetkiä. Kuukausi on kulunut lähöstä ja kuu olkaa olla taas täysi. Ja eikös aamullakin ollut jo tuttu kolmikko liikkeella. Edellä meni japanilainen Akito, sitten slovenialainen Jose ja siina perassä peesailin minä. Akito aikoi ehtiä lähelle Santiagoa mikä tarkoittaa vanhalle miehelle 35 km kävelypäivää. Päivän kävely oli suurimmaksi osaksi eukalyptusmetsässä. Hörppasin aamukahvit kahden ja puolen tunnin kävelyn jälkeen.  Illalla oli ollut ukonilma, ilma oli raikas ja eukalyptyksen tuoksu melkein huumasi.

30. kävelypäivä tulin Pedrouxoon (Arca) 11.40 ja majapaikan avautumista odotellessa (klo 13) siihen saatiin jo jono aikaiseksi. Viereisestä supermarketista purtavaa, suihku, sukkien pesu ja nyt naputtelemassa.

Aina on löytynyt majapaikka

Santiago de Compostelaan on matkaa rapiat 20 km, olen perillä huomenna n. 11 aikaan ja ehtinen klo 12 alkavaan messuun.

Kaikki puhuvat nyt Santiagoon tulosta. Monte del Gozo, minne japanilainen aikoi kiiruhtaa, on toiselta nimeltaan Ilon / Riemun vuori, sillä aikoinaan siitä on pyhiinvaeltaja ensimmäisen kerran nähnyt Santiagon de Compostelan katedraalin tornit. Nyt näkymä on peittynyt puiden kasvaessa. Kunta on rakennuttanut paikalle valtaisan alberguen, johon mahtuu 400 majoittumaan. Mutta mitä jarkeä on jääda niin lähdelle Santiagoa, kun katedraali on vain 5 km päässä. Täältä 20 km päässä on vielä malttia odottaa huomista ja viimeistä ponnistusta. 

Kymmenen kilometrin päässä on Lavacolla, paikka jossa pyhiinvaltajat ovat ennen peseytyneet saapumistaan Santiagoon. Ja Santiagon katedraalissa on heilutettu sita kristikunnan suurinta botafumeiroa (= suitsutusastia), jotta vaeltajien lemu ei haittaisi muita messussa olevia. Vaikka joka päivä käy suihkussa ja pesee vaatteita, on niihin tarttunut vaeltajan lemu. Yhden kerran olen pessyt vaatteet koneella.

Sitten on aika kiittää ja juhlia perille pääsyä. Jännittää miltä se mahtaa tuntua. Matka on sitten tehty. Toisaalta on mukava palata kotiin ja toisaalta tästä vaelluksen rytmistä, tästä vapaasta eteenpäin menon tunteesta ei haluaisi luopua. 

Portomarinin paikoiltaan siirretty kirkko
15.5.2011 15:46



PS Polvi on ihmeparantunut, kantapäät suurilla rakoilla, neulalla puhkon ja neste lentaa. Compeedia kuluu...

Prayer

O Apostle Saint James,

I am here, as thousands of pilgrims have been all through the centuries, offering Our Lord the tiredness caused by following the way of Saint James. I have come here to learn how to walk through the way of Life, which is Christ. Help me, O Saint James, thou, who followed the Master to the point that thou gave your life hor Him. Give me a big and generous heart, as thy heart, so I can also be an apostle of Christ.

O Blessed Virgin Mary, Queen of the Apostles, let me feel thy heart's love and affection.

May thy smile and Maternal love help me to walk the way of life with the happiness of the sons of God.

"Ajattomalla tavalla rukous liittää yhteen kaikkien aikojen vaeltajat, jotka kokevat todeksi apostolin sanat:

 "Ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme."

Vaeltajan kertomukset, Arkkipiispa Paavali.



Galician lehmänpaskaa

Majapaikka La Fabassa, ukonilma tulossa

24. kävelypäivä. Villafrancasta matka on jatkunut La Fabaan. Tarkoitus oli jatkaa O'Ceberiroon asti, mutta väsymys iski niin totaalisesti, etta kirkon suojiin tehty majapaikka ja peti saivat vaeltajan pysähtymään. Ja niin pysähtyi moni muukin, iltapäivän kuluessa paikka täyttyi.

Päivän matka oli 22,6 km ja kulku tapahtui kukkuloitten ja vuorten sekä moottoritien alta molemmin puolin. Toisessa kylässa Trabadelossa aamukahvi, sitten La Portela 3,6 km ja Vega de Valcare 3,0 km. Sieltä ostin harsolaastaria ja olisi pitanyt ottaa Compeedia rakkoihin, mutta nuukuus iski.

Ruitelan ja Herrerias, polku jatkui läpi vanhojen kylien, joissa ei ollut mitään. Autot huristivat moottoriteillä ylhäällä. Vega de Valcaressa majatalo oli juuri moottoritien alla. Portelassa kyltti Santiago de Compostela 190 km. Sitten alkoi se voimat vienyt nousu, ensin maantietä ja sitten polkua. Huh Parin kilometrin matkalla 200 m. La Fabaan päätin jäädä kun oikean jalan kantapään alla puhkesi rakko. Linkutin pihalle ja siellapä istui jo slovenialainen odottamassa paikan aukeamista, sama vaiva hänelläkin. Iltapaivallä ukkosti ja satoi rankasti.



Jose ja Akito menevät edellä, Calician raja tulee kohta



25. kävelypäivä lähdin aamulla matkaan varhain ja slovenialainen ja japanilainen saavuttivat minut nousussa, nousua 400 m 5 km matkalla. Aamu sarasti ja matka taittui. O'cebereiossa mukaan tuli muita tuttuja naamoja. Merkki, että olemme siirtyneet GALICIAN puolelle.

Jyrkkää nousua Alto de Pololle 1335 m korkeuteen. Puuskutti siinä joku amerikkalainen mies, mutta en saanut kiinni. Ylhäällä hän sanoi great, great ja hymyili onnellisena. Häellä oli samat oppaat kuin minulla ja kehui niitä hyviksi. Myöhemmin sain tietää, että hän oli yliopistossa historian professorina. Slovenialaisen opein: lyhyet askeleet, hitaasti ja hengittäen. Hienot maisemat. Sitten se mikä on menty ylös, tullaan alas: 670 m laskua. 

13.5.2011 9:56
Alto de Poiolle (1330 m korkeuteen)



Jyrkkää molemmin puolin kivettyä polkua, lehmänpaskoja, lehmänpaskaa. Kylien takapihoja ja poluilla lehmänpaskaa. Yhden kerran istantä vei lehmiä niitylle ja niitä jouduin väistamään. Siis minne väistat kun polun molemmin puolin on yli metriset kiviaidat. Lehmiä on ollut ruskeita ja mustavalkoisia. Eikä sillä isännällä ollut kuin kymmenkunta lehmää. Lietettäkin joku oli ajanut, kotoisat hajut. Isännät tekevät heinää, paaleja näkyy ja aumoja.  Sanovat, etta Galicia on vihreä, koska sataa aina, mutta ei ole ollut kuin tuo yksi ukonilma.

Triancastelassa etsin Complexo Xacobeon majatalon, jota oppaani kehui. Paikka uudehko ja hintakin 10 e. Kävin ensimmäiseksi kaupassa ja ostin shamppoota. On tukka tullut pestyä muutaman kerran saippualla ja oli jo aika saada kunnon pesu. Laitoin sitä pikku puolloon ja loput jätin majapaikkaan. Kaupassa oli vain puolen litran tölkkejä eika sellaista kukaan kanna mukana. Reppu ei ole painanut, eikä sen kantaminen ole ollut vaikeaa, kuin yhdessä vaiheessa. Selkää sattui ja vasen käsi puutui, mutta sekin meni ohi. Aamulla mietin, että housuja on pitänut nostella. Olenkohan vähän laihtunut?

14.5.2011 9:37

26. kävelypäivä Sarriaan lyhyempää reittiä. Toinen reitti olisi vienyt kuuluisan Samosan kylän kautta, siellä olisi voinut tutustua kenties Espanjan vanhimpaan luostariin, mutta valitsin lyhyemmän reitin, joka on perinteinen pyhiinvaeltajien reitti. Hiljaista maantietä ja polkuja. San Xil kylässa tehtiin kunnostustöita, kuten monessa muussakin hiljaisessa kylässa, näyttavät käyttävän EU tukia aika paljon. Kantapäät tuntui pahoilta ja päkiään sattui. Joku juoksi ohi! Köpöttelijötä siinä muitakin ja yhden iltävaltalaisen perässa peesailin. Pitkä tulo Sarrian kaupunkiin. Don Alvar oli majapaikka ja siihen oli itävaltalainenkin päätynyt. 10 euroa. Terassi ja puutarha keskellä vanhaa kaupunkia, pyykit pesin eka kerran koneella. Vau, mikä hyvä tuoksu. Hain kirkosta leiman vaeltajan passiin ja laskin, että tilaa riittää lopuille leimoille.

Kuljeksin kaupungilla ja ostin pitkät tuulihousut. Katkolahjehousut kyllästyttää, samat housut kolmekymmentä päivää ja pesty muutaman kerran. Yöh. Ei taida mennä jalkaan tämän reissun jälkeen. Ei myöskään nämä paidat. Vaeltajan pinttynyt ominaishaju vie ne roskikseen.

 

Portomarin korkea silta

27. kävelypäivä sunnuntaina 15.5.2011 kävelin Portomariniin. 22,9 km ja nousuineen 24.4 km. Välillä oli merkki, etta Compostela de Santiago lähenee, ohitin 100 kilometrin merkkipaalun,  matkaa on enää vaivaiset 98.

Kaunista maisemaa ja polkuja, sembramäntymetsää. Tullessa kierteli haukka ilmassa ja kun tarkemmin katsoi niita olikin neljä. Portomarin on 324 metrin korkeudessa ja saavuimme ylhäällä, siis ylhäällä olevaa siltaa pitkin. Kaupunki on uusi, entinen on jäänyt jokipadon alle, vieläkin voi nähdä vahoja rakennuksia veden alla. Kirkko on siirretty kivi kiveltä uudelle paikalle.

Olen kulkenut tammien, lehmusten, vaahteroitten, sembramäntyjen, kirsikkapuiden, omenapuiden ja puskien varjoistamaa ja reunustamaa matkaa. Olen nähnyt etanointa kotelolla ja ilman, ruskeita ja vihreitä liskoja, punarintoja, kottaraisia, pääskysiä, haukkoja ja kuullut käen kukuntaa, kanojen kotkotusta ja kukkojen kieuntaa. On satanut, tuullut ja paistanut. Jalka on noussut ja välillä laahustanut. Neljä päivää ja sitten olen perillä. Matka on mennyt nopeasti, olenko ehtinyt nauttia ja ajatella niita ajatuksia, joita piti. 

16.5.2011 19:59 peti Portomarinissa,
alasängyllä oli ainoa tapaamani ruotsalainen

Tänään meidät ohitti heppu, loikki menemään, sauva olkapäällä. Me vanhan slovenialaisen ukon kanssa katsoimme toisiamme ja totesimme, ettei reppua, meillä reput ja raskas askel. Kohta purskahdimme nauruun, ohitse ajoi taksi, joka kuljetti näiden ns. lyhyen matkan pyhiinvaeltajien reppuja. Olenpa ylpeä, että olen itse kantanut reppuni ja että aloitin matkan SJDP:sta, enkä valiltä. Tiedan mitä on matkan alussa, valillä ja päässä. Eikä askel kuitenkaan ole liian raskas.

Kaikki hyvin

Askelten matka on jatkunut Astorgasta Rabanal del Caminoon 21,4 km (nousuineen 23,4 km), Molinasecaan 25,5 km (nousuineen 29,5 km) ja Ponferradan kautta Villafranca del Bierzoon 30,7 km (nousuineen 31,7 km).

Reput jonossa, viimeiset ohjaattiin toisaalle

Rabanalissa majoitus oli englantilaisten Jaakontien ystävien ylläpitämässä alberguessa, entisessä seurakunnan kirkkoherran talossa, joka vapaaehtoiset ovat remontoineet. Lähes rapakunnossa olevasta rakennuksesta on tehty viihtyisä majatalo.

Majatalon aukeamista odotellessa ja välipalaa syödessämme katsoimme kun vanhempi mies teki puutarhaa, siinä vitsailin, että eikö meidän joutilaisten pitäisi auttaa vanhaa miestä. Menin sitten juttelemaan hänen kanssaan: juttelempa tässä alkuperäisen espanjalaisen kanssa joo. Mies sanoi olevansa vapaaehtoistyössä  ja asuneensa n 30 vuotta Namibiassa ja lähtöisin Itävallasta. Nyt sitten kunnosti tässä pientä puutarhan palasta, että vaeltajilla olisi kiva levähdyspaikka. Majatalon toisessa päässä toimii benediktiläisluostari. Luostarin iltavesperiin pääsivät vaeltajatkin osallistumaan. Sielläpä tämä mies istui munkin kaapu yllään ja lauloi latinaksi. Vaelluksella ei pidä kantaa ennakkoasenteita tai antaa ulkonäön hämätä:: koskaan ei tiedä millainen ihminen toisesta vaeltajasta paljastuu. Olen tavannut meluisia, itseään esille tuovia ja sitten näitä hiljaisia ja ystävällisiä, jota jo katseellaankin toivottavat toiselle hyvää. Vanhustyöntekijällä, eläkeläisellä, opiskelijalla, lääkärillä, konsultilla jne. jokaisella on oma syynsä olla vaelluksella.

Kello viiden tee

Vastaanottaessaan kirjautumisia englantilainen lady kysyi jokaiselta oletko itse kantanut reppusi ja selitti, että eilen oli tullut kaksi vaeltajaa ja kirjautumisen jälkeen taksi oli tuonut heidän laukkunsa, oli kovasti pahoillaan, koska periaatteena on, että vaeltajan pitää itse kantaa kantamuksensa, eikä järjestö hyväksy "vapaamatkustajia".  Lady tarjosi englantilaisen iltapäiväteen.  How nice. Vapaaehtoiset toimivat kaksi viikkoa majatalonpitäjinä ja sitten vuorot vaihtuu. Siten majoitus voi perustua lahjoituksiin tai olla vain 5 euroa.

Rautaristi 10.5.2011

Rabanalista lähdön jälkeen oli la Cruz de Ferro, Rautaristi. Jäti sen juurelle oman kiveni, mutta paikka oli pettymys. Vaeltajat ovat ryhtyneet jättämään sinne kivien lisäksi kaikelaista "mostakaa" kirjeitä, vaatteita ja tavaroita. Saksalainen Luise otti kuvan ja jatkoin matkaa heti eteenpäin. Rautaristiin jälkeen on matkan korkein kohta 1517 metrin korkeudessa Punto Alto. Maisemat olivat upeat joka suuntaan. Päivä paistoi ja matkan kulku maittoi. Notin käsivarteni suoraksi ja puhalsin ilmaa keukoista ulos. Tämän hetken ja maiseman haluan muistaa. Alastulo oli kivikkoa, kanttista terävää kiveä ja varovasti tultava.

Reppuselkäisiä oli edessä ja takana. Vettä kului ja uutta oli otettava lähteestä. Paivä oli rankka, mutta monella tapaa antoisa, varmaan paras vaelluspäiväni.

Onko kauniinpaa?

Molinasecassa valittu albergue oli tähänastisista heikoin, mutta sisään kirjauduttua ei enää viitsinyt paikkaa vaihtaa. Majapaikka oli tehty vanhaan kirkkoon, musta ja pimeä kuin mikäkin, huonot sängyt ja patjat. Vitsailimme, että onko tämä se paikka josta bed bugit (luteet) tarttuu mukaan, mutta onneksi ei niin käynyt. Sänkyluteet ovat vitsaus caminolla, kulkevat ja leviävät vaeltajien mukana ja ovat erittäin vaikeita torjuttavia. Purevat punaisia kutiavia paiseita. Kolmessa paikassa on annettu talonpuolesta kertakayttoiset lakanat ja tyynyliina. Ilmeisesti vitsaus on enemmän kesän ja syksyn aikaan riesana, kun vaeltajia on enemmän liikkeellä, nyt en ole kuullut kenenkään olleen paikassa, jossa niitä olisi esiintynyt.

Ponferradassa caminon vaellusopasteet olivat heikot ja hukassa. Putosin reitiltä keskellä kaupunkia ja niin oli käynyt monelle muullekin. Yritin kysellä reittiä yhdeltä reppuselkäiseltä, mutta hän melkein säikähti: en ole caminolla. Reitille pääsee kyllä takaisin kun suunnistaan vanhaan keskustaan ja kirkon kulmille, sillä kirkkojen kautta entisaikojen pyhiinvaeltajat ovat kulkeneet siunausta ja suojaa pyytäen. 

Polku vuoden rinteellä

Kaksi viimeistä paivää ovat olleet kuumia päiviä, aurinko on paistanut ja lämmintä on riittanyt. Nyt ukkonen on jyrissyt ja tummia pilviä kierrellyt, mutta ne ovat pysyneet vuorten toisella puolella.

Villafrancan albergue on kohtuullisen hyvä. Kävin keskustassa ja söin vaihteeksi pitsaa. Vanhemman slovenialaisen ja brasilialaisen kanssa ihmettelimme, että kaikki tutut ovat täällä. Vaelluksen aikanan kuljetaan suurinpiirtein samoja päivämatkoja, joten kulkijat (naamat) alkavat tulla tutuiksi. Nytkin samassa huoneessa on tuttuja jo alkumatkasta: japanilainen, korealainen, irlantilainen, espanjalainen ja yksi josta en ole ottanut selvää, uutena argentiinalainen tyttö. 

Villafranca

Suurin osa vaeltajista viettää yön VillaFancassa ennen siirtymistä Calician puolelle ja vuorten ylitystä.  Kylässa on caminon kirkko Puerta de Perdon. Vaeltajalle, joka oli päässyt matkallaan tänne saakka, mutta oli liian sairas jatkaakseen matkaa Santiagoon saakka oli ohittaessaan "anteeksiannon oven" suotu samat oikeudet kuin olisi suorittanut koko vaelluksen.

Kävin ennen syömään menoa Iglesia de Santiagon kirkossa hiljentymassä. Mietin Vaeltajan sanomaa: miksi ajatuksemme ovat niin totaalisen kiinni maallisessa, kun elämää kestaa kuitenkin vain vähän aikaan ja ikuisuus on pitkä. Vaelluksen aikana on ollut ylä- ja alamakeä, mutta pienista vaivoista huolimatta kaikki on hyvin. Meille on suotu paljon hyvää.

Astorgassa ollaan

Kaarisiltaa pitkin eteenpäin

20. kävelypäivä, äitienpäivä, alkoi puoli kuuden maissa ja kävelemässä olin 6.08. Lähdin San Martin del Caminosta ja matka vei Hospital de Orbigon kautta Astorgaan. Hospital de Orbigoon tultiin kaunista, yhtä Espanjan vanhinta kaarisiltaa pitkin. Sillassa on 20 silta-arkkua ja sen pituus on 204 metriä. Nyt silta oli remontissa ja taulussa kerrottiin saneerauksen maksavan 1,3 miljoonaa euroa.

Aamu oli aika kylmä, tuuli ja taivas oli tumma. Matkaa taitoin alussa kahden englantilaisen takana. Aamukahvipaikaan tuli matkaa kolme tuntia (Villares de Orbigo). He jäivat vielä kahvilaan, kun jatkoin.

Alkumatka oli maantiereunassa, mutta sitten päästiin maastopolulle. Tummat pilvet riippuivat taivaalla, mutta ei onneksi satanut. Sain Sansan toimimaan ja kuuntelin ajankuluksi Vaeltajan kertomuksia Kalle Holmbergin lukemana. Sitten sain kiinni slovenialaisen, joka jossakin vaiheessa oli minut jo ehtinyt ohittaa. Siina kävelimme muiden vaeltajien seassa yhtämatkaa kohti Astorgaa. Juttelin myös itävaltalaisen naisen kanssa, jolla oli hirveä puheripuli. Hänen vaelluskumppaninsa paineli puoli kilometriä edellä, enkä yhtään ihmettele miksi. Jyrkkä alamäki ja kaupunki oli edessämme. Kaupungin läpi majapaikkaan, suihku ja nyrkkipyykin pesu. Kaveri lähti syömään kaupungille, mutta minä jäin tähän. Suurin osa kaupoista on kiinni, koska on sunnuntai. Ihmiset viettävä paivää leppoisasti kaupungilla kulkien messun jälkeen. Turistit istuvat kahviloissa (kunnes siesta ne sulkee pariksi tunniksi).

Palacio Episcopal

Astorgassa on 12 000 asukasta. Kaupunkia ympäröi  isot Rooman aikaiset muurit. Katedraali on rakennettu 1500-1700 luvuilla. Alueella asuu omanlaista väkeä, joita sanotaan maragatoiksi. Heidän etnistä alkuperäänsä ei varmuudella tiedetä, luullaan että he ovat esim. berberien jälkeläisiä. Heillä on omat tapansa, pukeutuminen jne. Aikanaan tehneet raskasta työtä ja ilmeisesti olleet vähän arvostettuja.

Astorgassa on  ns. Piispojen talo, joka on kuuluisa erikoisesta arkkitehtuurista, suunnittelijana Gaudi.. Rakennusta joko rakastaa tai vihaa. En vielä katsonut ohimennessä niin tarkkaan, että tietäisin kummalla kannalla olen. Kummallinen linna. Rakennuksessa toimiin nykyään Camino Museo, pyhiinvaelluksen museo. Mutta sunnuntainan sekä katedraali että museot ovat suljetut.

Kiersin keskustassa ja juttelin tanskalaisen perheen kanssa: isä, äiti, tytär ja poika. Perheen isä "pelasti" minut siltä kummalliselta pyörällä liikkuneelta mieheltä, joka ilmestui aina takaa ja selitti jotakin kaupungin nähtävyyksiä. Kun mies oli jo muutaman kerran tullut perääni, alkoi tuntua, että hän seuraa minua. Tanskalaiset pyysvät viipymään seurassaan niin kauan, että heppu oli varmasti hävinnyt maisemista. 



Astorgan muurit

Huomenna ja ylihuomenna alkaa taas nousu kukkuloille ja vuorille. Ylihuomenna on matkan korkein kohta Punto Alton huipulla, toivottavasti sää suosii kulkijoita.

Kiitos äitienpäiväviesteistä ja lapsosten kuvasta. Hyvää äitienpaivää kaikille äideille.

Leonista eteenpäin

Mansilla de las Mulaksesta Leoniin (130 000 asukasta) on matkaa 18,6 km. Viliarenten kylän kohdalla ylitetään Porma-joki. Silta on pitkä, kapea ja kaareva. Autot melkein hipovat rinkkaa. Tasaista kulkua, korkein kohta matkalla on Alto del Portillo, joka on 900 metriä merenpintaan korkeammalla. Pieniä kyliä matkan varrella. Sehän täällä on erikoista, että asutus on kylissä parin kilometrin välien ja välillä ei ole mitään. Aikoinaan asutus on hakenut turvaa toisistaan. Sotien ja sotajoukkojen kulkiessa alueilla on asukkailla ollut turva kylän rajojen sisäpuolella. Suomessa asuttu maisema näyttaa aivan toiselta kun jokainen on rakentanut mökkinsa minne halunnut ja myös kylien välit on asuttuja.

Majapaikan aukeamista odotellessa: esp, Tina ja Akito

Leoniin saavuin 11 maissa. Majapaikkana oli dominikaanisen luostarin majatalo, jonka aukeamista sai odotella puolituntia, tuli siihen jo toisiakin odottelijoita. Naiset laitettiin eri makuusaliin ja miehet eri saliin. Naisia salissa oli 28 ja kun siina oli kaikkien kamppeet niin kylla ilma alkoi jo loppua. Täällä ei ole tapana tuuletella, ikkunat pidetaan tiiviisti kiinni. Onneksi olin alapetillä. Yläpetillä olin tanskalainen Tina, jonka kanssa päivalevon jälkeen lähimme tutustumaan kaupunkiin ennen espanjalaisten siestaa.

Leon on iso ja vanha ja hieno kaupunki. Sanovat roomalaisten perustaneen kaupungin joskus vuonna 69. Sitten sitä ovat hallinneet maurit ja 914 siitä tuli kuningaskunnan pääkaupunki. 988 puurakennukset tuhoutuivat tulipalossa.



Leonin katedraali

Katedraali oli ehtinyt mennä "päivälevolle" (siestan ajaksi ovet oli suljettu), joten kävimme ensin San Isidoron basilikasssa (1200 luvulta), alttarilla kullatussa arkussa oli reliikkejä. Lisäksi olisi ollut mahdollista käydä 1100 luvulta olevassa museorakennuksessa, mutta se oli nyt kiinni. Siksi otimme suunnan SanMarcokselle, jota turistikojussa ollut tyttö oli aamulla suositellut. San Marcoc on entinen luostari 1200 luvulta (Santiagon ritarien päämaja 1600 luvulla). Huikea ulkoseina ja sisäänkäynti. Nyt luxorious hotelli. Menimme kuitenkin sisään ja kävimme sisäpihalla. Pyysin respasta leiman crednciaaliini, Tina oli jättänyt omansa majapaikkaan, joten jäi ilman leimaa.

Palasimme sitten katedraalin aukiolle ja otimme oluet odotellessamme siestan päättymistä. Katedraali on goottilainen 1300 luvulta peräisin oleva kirkko, ehkä Euroopan mahtavimmat lasikoristeikkunat, niitä oli jokapuolella. Jo pääsisäänkäynti oli vaikuttava. Kuvia ei saanut ottaa, mutta kylläpä siellä aina joku osaamaton turisti niitä räpsii. Hetken aikaa istuimme hiljentymiskappelissa ja sitten olikin päivä jo melkein täysi. Yllätys, yllätys saksalainen Helmut ja Louise tulivat vastaan.

Tina halusi ostaa t-paidan, koska vanhasta oli kainlot "risana". Löytyi hyvä kauppa ja paita, joka maksoi 5 euroa. Vanhan hän antoi kauppiaalle roskiin laitettavaksi. Vaatteet ovat aika halpoja. Sitten kävimme ruokakaupassa ja  majapaikkaa tultuamme nautimme picknickit. Jälkiruoaksi ostin mansikoita, mutta eivät ne isot, kovat marjat maistu oikeilta mansikoilta.

Puoli kymmenelta illalla oli iltahartaus luostarin kappelissa. Nunna kertoi ensin espanjaksi jotakin hartauden kulusta. En ymmärtänyt selostuksesta paljoa mitään eikä vieressa seissyt englantilainenkaan. Selostuksen jälkeen saimme mennä kappeliin ja sinne tuli luostarin nunnat noin 15, joista ilmeisesti kaksi noviisia, koska heillä oli valkeat huivit ja muilla mustat. Tilaisuudessa luettiin kaikkien osallistujien kotimaat ja pyydettiin siunausta loppumatkaa varten.

Pimeä Leon jää taakse

Aamulla nautin luostarin tarjoaman aamupalan ja lähdimme Tinan kanssa yhtämatkaa kaupungista Rio Bernesgan yli siltaa pitkin. Sitten hän otti minusta kuvan ja jatkoi omaa matkaansa, reippaampana ja nopeampana. Kenties vielä tapaamme, kenties emme. Ihmiset kohtaavat, koskettavat toisiaan ja eroavat.

Jatkoin kävelemistä. Reitti kulki teollisuusalueen ohi ja maantie N1-120 vierellä. Aluksi oli lämmin, mutta sitten alkoi tuulla ja tuli kylmä. Ajattelin, etta on vielä 7,5 kilometriä päätepaikkaan ja olin jo aika väsynyt. Alkoi teolliuusalue, jota riitti ja riitti. Sitten olinkin jo kylässä, johon meinasin jäädä (Villadangos del Paramo). Istuin ja söin eväitä. Paleli. Laitoin fleesin ja päällystakin ja nostin sukat suoraksi.

Ohikiiruhtajia, kylmä tuuli

Kaikki muut menivät ohi. Ajattelin, etta koska majapaikan aukeamiseen on puoli tuntia, on sama jatkaa matkaa. Kylän keskellä kaikki muut olivat leipomon edessä pitämässä taukoa ja pakkaamassa lämpimiä patonkeja reppuun. Ostin siita minäkin syömista ja päätin jatkaa suosiolla seuraavaan kylään 4 km (San Martin del Camino).

Täällä tulin toiseen avoinna olleeseen yksityiseen alberguehen ja laitoin Haltin kerraston päälle ja sukelsin makuupussiin. Välillä kuulin jonkun tulevan ja majoittuvan. Nukuin kaksi tuntia horrossunta. Viereiseen sänkyyn majoittui jossain vaiheessa kova kuorsaaja. Taisi olla kuitenkin kova kävelypäivä, täyttä työtä, ei mitään laskettelua. Se minkä on tänään kävellyt, on pois huomisesta matkasta. Astorgaan  matkaa n 22 km. Osa porukasta kiertää toista erittiä ja reitit yhtyvät ennen Astorgaa. 19.s kävelypäivä kääntyy illaksi.

Mansilla de las Mullas

15. päivä on tuonut Carrion de los Condesista Terradillos de los Templariokseen 26,8 km. Tänne saavuin loppumatkan yhdessä slovenialaisen, vanhemman miehen kanssa yhtämatkaa. Majatalo oli uusi, ja pihalla oli uima-allaskin, tosin näin keväällä vielä ilman vettä. 

Kaksi viimeistä kävelypäivää ovat olleet kuin olisi kävellyt Kiekon tasaista aavaa, mutta eri mittakaavassa. 16. päivä 31 km (Terratilloksesta El Burgo de Raneroon). Ennen Sahagunia valitsin oikealle vievän tien, ylitin vanhan sillan ja työmaan, jossa kunnostettiin vahaaa kirkkoa (Virgen del Puente). Sahagunin ohi menin niin, ettei siitä jäänyt oikeastaan mitää kuvaan. Slovenialainen sanoi, ettei saanut kaupungista nostettua rahaa, valuttaongelma, kun kotimaassa ei ole euroja. 17. päivänä 19,1 km (Mansilla de Mulakseen) ja huomenna 19 km Leoniin. Roomalaisten suoraa marssia.

Majapaikassa 8 sänkyä * 4 huonetta.,
toimii lahjoitusvaroin ja vapaaehtoisten voimin

Eilinen majapaikka El Burgo de Raneirossa oli municipalin eli kunnallinen vapaaehtoisten ylläpitämä, jossa ei ollut pakollista maksua, maksun sai jättää jos halusi, donativo. Majapaikan pitäjä oli ystävällinen mies. Viime aikoina ei ollut suomalaisia näkynyt. 8 ihmistä samassa huoneessa ja neljä huonetta. Makasin yläpetillä ja katto oli raakalautaa kuin "navetan katto". Kaiken ei tarvitse olla justiinsa jämptisti kuten kotona, saa olla kiitollinen, etta on sänky nukkua. Suihkut ja toiletit ovat olleet ihan kelvollisessa kunnossa ja siistit, ei ole valittamista. Aamulla olin ensimmäisenä lähdossa tästä paikasta, mutta toisesta oli jo edellämenijöitä. 



Vaeltajan patsas
vastaanottaa Mansillaan

Tien reunassa kahden metrin levyinen kaista kulkea ja sivuun istutettu puita varjoja antamaan. Aurinko nousi ja paivä alkoi. Kaikenlaista piti miettiä, että kulku maistui. Ensimmäinen baari 9,5 kilometrien jälkeen ja siellä aamukahvit. Loppu olikin sitten laskettelua ja fiilistelyä Mansilla de las Mullakseen.

Täällä majapaikka avautui vasta 12.30 eli tunti odottelua. Majapaikan hintana 5 euroa. Iltapäiväkävelyllä päädyin etnografiseen museoon, joka olikin sitten elämys. Hieno, uusi museo esitteli alueen historiaa monipuolisesti. Tovin juttelin virkailijan kanssa, joka sanoi, että kävijoita voisi olla enemmänkin. Sattuman kautta minäkin sinne päädyin. Kansallispuvut olivat hienoja ja erityisesti mieleen jäi vanha kirkonkello, jolla oli soitettu ihmisiä messuun, varoitettu tulipaloista ja lumimyrskyistä, siviilisodan aikana kello on tehty toimimattomaksi reijittämllä se.

Samalla lailla ne ihmiset ovat täällä raataneet aikoinaan kuin muuallakin, raapineet elantonsa kokoon, välillä iloinneet ja juhlineet.

Vanha vaeltajan viitta museossa

Huomenna matka jatkuu Leoniin 130 000 asukasta, uusi paikkoja nähtävänä. Uusia ihmisia tulee matkalla tavattua ja vanhoja alkumasta putkahtaa esiin, kuten "vanha japanilainen" ja "vanha slovenialainen". Kaikkien nimiä en edes ole tullut tuntemaan. Nyt uusina tuttuina englantilainen pariskunta ja kanadalainen istä ja poika. Hyvää huomista paivää.

"I am walking along, I´ve been sixteen years,
every step of the way I´m dreaming.
I have seen how eace dream fades and disappears
when the rivers of life keep on streaming.
You won´t trust in me now but one day you´ll see
you can dream even you are forty-three
because let me tell you somethin very franckly,
more or less, really, that´s life!"
Juha Vainio. Engl. B Helsingius