Päivän matkana 27 kilometriä. Tämänhän voisi yritää kävellä yhdessä päivässä. Aamulla aikaisin matkaan. Jätevesipuhdistamo. Peltoa. Rio Ondara kulkee jossakin vasemmalla puolella vaan sitä ei näy. Lähes 10 kilometriä tasaista loivaa. El Talladell ja sitten iso kaupunki Tarrega. Kaupunki on syntynyt 1100 -luvulla ja ollut runsas, kukoistava paikka. Musta surma autioitti paikan ja vasta myöhemmin hyvä sijainti kasvatti paikkakuntaa esim. rautatien Manresa-Leidan tulo 1860 edesautoi elpymistä. Nyt asukasluku on noin 17 000. On taulu, jossa selostetaan kaupunkia ja kartta. En katso kovinkaan tarkkaan. Syön baarissa ja jatkan nuolien mukaan. Katson omaa opaslehtistä ja arvelen meneväni vähän väärään. Tulee mies, jolta kysyn. Mies vain viittoo eteen päin Vilagrassa. Jatkan. Ja sitten päätän meneväni väärään. Palaan takaisin pari kilometriä. Pääsen liikenneympyrään jossa on selvät opasteet. Onneksi palasin takaisin.

Maantien reunaa. Teollisuuslaitos. Trukilla ajava mies heiluttaa kättä. Agnesolan viitta 1 km oikealle. En käänny sinne, vaikka Igualan miehet sitä suosittelivat. Jatkan. Kanavan reunaa. Viinitarhoja. Nyt jo väsyttää. Tulen kylän reunaan. Paalussa on opasteita alberguesta. Menen kunnantalolle. Mies lyö leiman ja neuvoo baariin, josta saa avaimen.

Baari on tosi iso. Mukava baarinpitäjä tarjoaa heti ruokaa. Antaa avaimen ja neuvoon kylän toisessa päässä olevaan majapaikkaan. Käskee laittaa puhaltimen päälle. Majapaikka on no, urheilu/pukuhuonerakennuksen toisessa päässä. Suihku, pieni keittiö ja yksi makuusali 12 sänkyä. Patjat ovat no, käytetyt. Tila on no, ei viimeisen päälle siisti. Laitan puhaltimen päälle ja käyn suihkussa. Illalla kylän vanhukset pelaavat pihassa petankkia. Menen katsomaan ja antavat minunkin heittää. Laitan oven yöksi visusti lukkoon. Yöllä vähän viluttaa.

Päivän matka
Bell-Iloc d'Urgelliin 18 km, 4 h. Majapaikkana kunnan albergue. Peltoja ja maanviljelystä. Omenapuita ja viinitarhoja. Maantienreunaa. Tasaista. Kuulen kaukaa koirien räksytystä. Polku vie maatalon takaa. Kolme pientä terrieriä säntää perääni. Yksi yrittää tarttua kintusta kiinni. Joku huutaa koirille, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta. Räkytys jatkuu ja menen rivakasti eteenpäin. Olisi pitänyt varata keppi.


Tulen kylään ja menen kunnantalolle. Ovi on lukossa. Pirskatti nyt on viikonloppu. Mistä nyt majapaikka. Menen baariin ja kysyn baarin naiselta. Hän soittaa ja sillä aikaa syön. Tulee kunnan mies kunnan autolla. Käskee hypätä kyytiin. Mennään kunnantalolle. Hän laitta leiman. Matka jatkuu kylän toiselle puolelle. Näyttää majapaikan ja antaa avaimen. Käskee jättämään aamulla sisälle. Näyttää vielä ystävällisesti mistä reitti aamulla jatkuu. Huikkaa ja lähtee.Tämä paikka on vielä siivottomampi kuin edellinen. Talven aikana on kerääntynyt pölyä. Majoittujia ei selvästikään ole ollut. Lakaisen lattian. Suihku ei houkuttele. Eikä sänkykään oikeastaan. Käyn kylällä, etsin kauppaa vaan en löydä. Käyn siis baarissa. Illalla istun ulkona siihen saakka kunnes aurinko laskee. Kengät kuivuu. Laitan oven visusti lukkoon. Makuuhuone on keittiön/olohuoneen takana. Kuuntelen musiikkia ja sitten jo nukun. Huomenna viimeinen pätkä Leidaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti