lauantai 11. maaliskuuta 2017

5. pv 9.3.2017 Castelosta Carrecoon 14 km

Aamupala syötiin alberguessa. Muutama lähti jo ennen meitä ja kaksi jäi vielä valmistautumaan päivään. Kävelimme rantaa kohti kun takaa kuului selvällä suomenkielellä Hyvää huomenta. Kaksi suolahtalaista naista oli aamulenkillä. Toinen sanoi asuneensa Portugalissa jo 20 vuotta ja toinen kaksi vuotta. Nauraen toinen kertoi olevansa naimisissa portugalilaisen kanssa ja toinen seurustelee hänen miehensä veljen kanssa. Töissä hän oli suklaamuseossa. Harvoin sanoivat törmäävänsä suomalaisiin.
Toivotettiin hyvät jatkot ja lähdettiin rantapolkua pitkin. Sepä oli roskainen. Meri tuo kaikenlaista muoviroskaa eikä sitä kukaan kerää pois. Matka oli yksitoikkoisempaa kuin eilen; asutus kauempana rannasta eikä edes kahvilaa. Rantapolun päättyessä onneksi kahvila. Tauko olikin tarpeen. Aurinko oli porottanut koko ajan ja käsivarret kuumottivat.
Lepotauon jälkeen suunta kohti albergueta johon merkki sanoi olevan 1500 m. Mentiin ison tien yli, kirkon pihan poikki, haettiin leimat passiin kunnantalolta. Kysyttiin meneekö bussia eivät tienneet, käskivät kysyä alberguesta. Jatkoimme matkaa vaan eihän sitä majapaikkaa näkynyt. Pysähdyimme ennen junarataa. Kysyimme lava-auton miehiltä; eivät tienneet. Kysyimme tytöltä; ei tiennyt. Sitten hänellä välähti: katsokaa mihin käännyn, siellä se on. Ja ne lava-auton miehetkin tulivat takaisin ja käskivät vain mennä eteenpäin.
Me päätettiin kuitenkin etsiä bussipysäkki. Ja sitä etsiessä tuli Roverilla mies, joka sanoi olevansa alberguen omistaja.Voisimme levätä ennen bussin tuloa. Hyppäsimme miehen kyytiin ja hän näytti bussipysäkin paikan. Tulimme majapaikkaan. Sepä olikin tosi persoonallinen ja viihtyisä. Remotoitu kivitaloon tai navettaan. Uudet paksut patjat, ihanat pöyheät peitot ja vitivalkoiset liinavaatteet. Nykyaikaiset suihkutilat ja toimiva keittiö. Takapihalla aurinkotuoleja. Kaksi hevosta ja lampaita kuljeksi pihalla. Päätimme jäädä yöksi.12 euroa. Olimme ainoat majoittujat. Kävimme kaupassa ja laitoimme ruokaa. Istuimme takapihalla ja katsoimme kun aurinko laski Atlantiin. Isäntämme sanoi olleensa Afrikassa muuaman vuoden ja palanneensa kotikyläänsä jossa ei ole mitään. Toivottavasti vaeltajat löytävät tämän paikan, oli se hieno kokemus. Albergue Casa do Sardao. Päivä oli siunattu ja yölevon jälkeen tie kutsuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti